Huomenna Tansaniassa

Aloitusjulkaisussani kerroin hyvin suurpiirteisesti siitä tiestä, joka on johtanut siihen, että lähden Morogoroon tekemään vapaaehtoistyötä. Nyt ajattelin kertoa siitä hieman tarkemmin samalla, kun jaan viimehetken tunnelmiani Suomessa.

Olen ollut vapaaehtoistyössä vieraassa maassa kolmen kuukauden pätkän kerran aikaisemmin. Silloin olin vasta valmistunut ylioppilaaksi ja moni matkaan liittyvä asia oli toisin: olin valmistautunut monta kertaa pidemmän ajan, kohteessa oli koko ajan myös muita suomalaisia ja asuin suomalaisen naisen alivuokralaisena. Toisaalta kohdemaani kulttuurista tiesin hyvin vähän ennen lähtöä.

Ensimmäinen vapaaehtoistyö jaksoni oli hyvin intensiivistä kasvamista uskossa ja Jumalan tuntemisessa. Opin näkemään, miten Jumalan suunnitelmissa oli ennalta nähty ne yllätykset, joita matkan varrella sattui. Opin myös, että Jumala tekee työtään meissä silloinkin, kun emme itse sitä huomaa.

Koska ollessani vapaaehtoistyössä koin sekä olevani lähellä Jumalaa että tekeväni työtä, jolla on merkitystä, päätin pyrkiä lähtemään uudelleen vapaaehtoistyöhön ennen valmistumistani. Viime syksynä havahduin: jos todella aion lähteä, jäljellä on enää kaksi opiskelukesää. Aloin rukoilla asian puolesta, mutten vielä syksyllä ollut valmis tekemään päätöksiä. Ajatus siitä, että lähtisin juuri Afrikkaan, vahvistui kuitenkin viikonloppukurssilla Karkun evankelisella opistolla, kun Sley:n (Suomen luterilainen evankeliumi yhdistys) Afrikassa lähetystyötä tehneet työntekijät kertoivat kokemuksiaan.

Kun pääsin tammikuussa Ihmisoikeudet suurten kulttuurien ristivedossa -kurssille, jonka puitteissa kirjoittaisin oikeusnotaarin tutkielmani, sain ajatuksen, että voisin kysyä aiheideoita Kimbilio-projektin vastuuhenkilöiltä. Samalla kerroin, että olisin kiinnostunut lähtemään vapaaehtoistyöhön Morogoroon, jos vain siellä olisi tarvetta. Näin matkavalmistautumiseni alkoi käytännön järjestelyjen sijaan kirjoittamalla tutkielmaa afrikkalaisesta tapaoikeudesta. Vaikka etänä ei koskaan tutustua vieraaseen kulttuuriin yhtä syvällisesti kuin paikan päällä, mahdollisti tutkielman kirjoittaminen kuitenkin poikkeuksellisen syvällisen tutustumisen erityisesti Tansanian yhteiskunnallisiin haasteisiin ja oikeudellisiin ristiriitoihin.

Nyt, kun matkalaukku on pakattuna, Duolingolla on ainakin yritetty oppia muutama sana swahilia ja lento lähtee illalla, olen innoissani, mutta mielessä tuntuvat valmistautumisesta huolimatta korostuvan ne asiat, jotka vielä ovat epäselviä: Mikä tulee olemaan tarkka tehtävänkuvani? Millaisiin kulttuurisiin kömmähdyksiin tulen syyllistymään? Tulenko saamaan Morogorossa sellaisia ystäviä, joiden kanssa voin kertoa ja kuunnella muita kuin pinnallisia kuulumisia? Pääsenkö nettiin riittävän usein, että saan hoidettua opintoihin liittyvät ilmoittautumiset ja muut ”Suomiasiat”?

Kuitenkin tiedän, että mitä vain tulee, Jumala on sen edeltä nähnyt. Menen kohti tuntematonta, mutta Jumalalleni Tansania on aivan yhtä tuttu kuin Suomi.


Ps. 121:2-3 ” Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.”



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maasai Juristi

Tansanian turhauttavin ihminen olen ehkä minä