Taikasormus ja uusia ystäviä

Taikasormus
Hinta: 2,5 €.
Materiaali: Ei tietoa, mutta näyttää kullalta.
Käyttötarkoitus: Vähentää ei-toivottujen lähestymisyritysten tiheyttä ja intensiivisyyttä.
Käyttöohje: Aseta vasemman käden nimettömään sormeen.
Haittavaikutukset: Monimutkaistaa käsienpesua ja vaikeuttaa totuudessa pysymistä.


Eli siis, kyllästyin siihen, kuinka avoimen röyhkeästi tansanialaismiehet näyttävät pitävänsä minua harvinaisena ja kovassa kysynnässä olevana tuotteena. Valkoinen nainen, rahaa, menolippu Suomeen ja parempi elämä. Ostin sormuksen. Nyt pohdin, missä menevät valehtelun rajat.

Kun kävelen kaduilla nuorten miesten ohi, heidän on pakko sanoa jotakin. Itseasiassa suurin osa ihmisistä sanoo jotakin. Naiset ja lapset tervehtivät. Naiset ilahtuvat, kun yritän sanoa muutaman sanan swahilia. Lapset nauravat ja toistelevat tervehdyksiä, kunnes poistun näköpiiristä. Olen outo ja siksi kiinnostava. On mukavaa, että ulkomaalainen kunnioittaa heidän kulttuuriaan yrittämällä oppia swahilia. On hauskaa, että kummallinen aikuinen on riittävän kiinnostunut tervehtiäkseen ja hymyilläkseen lapsille. 

Mutta nuorten miesten kanssa tilanne on toinen. He huutavat minulle bussista, kaupoista sisältä, ja ylipäänsä kaikkialta, mikä nyt vain on näköetäisyydellä. Tervehdyksen sävy ei ole ystävällinen vaan enemmänkin vaativa tai anova. Kuin se olisi kohtuutonta ja väärin, jos en vastaa heille. Yritetään monia eri ilmauksia, kuten ”jambo”, ”mambo”, ”msungu”, ”dada”, ”habari” ja ”hello”. Vaikka ainoastaan msungu: valkoinen on varsinaisesti merkitykseltään loukkaava, tapa huudella ei missään tapauksessa ole kunnioittava. Välillä äänensävy on suurin piirtein sama, kuin millä Suomessa odottaisi kuulevansa ”Tänne!”, ”Paikka!” tai ”Musti!” Joskus ruuhkassa joku tarttuu käteen. Moottoripyörätaksin kuljettajista joka ikinen kysyy, haluanko kyydin jonnekin. Osa korostaa viestiä painamalla vähän kaasua. Osa ajaa rinnallani hetken. Osa näyttää monta kertaa tule tänne merkkiä. Osa kysyy, minne olen menossa. Osa suorastaan anovalla äänensävyllä pyytää: ”Let me help you!” Joskus pään pudistus ja kiitos rauhotaa, joskus taas saa vain yrittämään kovemmin.

Sitten on vielä ne tilanteet, kun täytyy olla tekemisissä. Asumisjärjestelyissäni tuli mutkia, joten muutan toiseen paikkaan. Eräs henkilö tietävänsä pari vaihtoehtoa. Hän oli paikallinen, mutta hänen taustansa oli varsin kansainvälinen, ja hän keskustellessa vaikutti hyvin sivistyneeltä ja ystävälliseltä. Hän sanoi itse olleensa vastaavassa tilanteessa ja haluavansa siksi auttaa. Hän tuntui käsittävän, että paikalliset voivat olla haastavia. Kun olin kotona, huomasin hänen kuitenkin laittavan minulle viestejä juuri niin kuin ne, joista hän oli minua varoittanut. Hän ei kysynyt, haluanko joskus tavata, vaan milloin tapaamme. Kun yritin kohteliaasti kertoa, etten ole kiinnostunut tapaamaan, hän ei halunnut ymmärtää. Kun kerroin suoraan, hän loukkaantui. Todennäköisesti jos olisin vain lakannut vastaamatta viesteihin, hän olisi loukkaantunut siitä. (Ja kaikille, jotka ehtivät huolestua: asia ratkesi ilman, että kyseinen sankari liittyisi asiaan mitenkään.)

Morogoro Paralegal Centerillä kaikki ovat ystävällisiä, mutta nuoret miehet tuntuvat puhuvat minulle enemmän ja ovat muutenkin selvästi kiinnostuneempia. Vaikka tähän mennessä kukaan heistä ei ole vihjaillut mitään sopimatonta, olisin naiivi, jos olettaisin, ettei riskiä ole, koska nämä ovat sivistyneitä juristeja. Itseasiassa riski voi olla suurempi, koska he saattavat haluta koulutetun vaimon. Koulutetun tansanialaisen naisen isä vain saattaa Tansaniassa edellyttää, että sulhasehdokas maksaa sen takaisin, mitä tyttären koulutukseen on sijoitettu. Länsimaalainen nainen taas on vapaa menemään naimisiin oman valintansa perusteella.

Yllä olevan takia vanhemmat naiset suosittelivat hankkimaan sormuksen, että pääsisin helpommalla. Nyt vain joudun tekemään moraalisen valinnan: mitä voin sanoa ja antaa ymmärtää, pysyen kuitenkin totuudessa. Voin rehellisesti sanoa, etten ole Tansaniassa etsimässä miestä. On totta, että liehittelemällä minua he tuhlaavat sekä minun aikaani, että omaansa. Paikallisten on hyvin vaikea uskoa, että heillä ei ole mahdollisuuksia, jos kerran olen nuori nainen, jolla ei ole sitoutunut kehenkään. Toisaalta sanoin lauantaina olevani kihloissa, tiedän sen olevan suoranainen vale, enkä ole ylpeä itsestäni. Sitten ajoin bussilla kotiin, paikallinen mies istui viereeni, lähemmäs kuin oli mitään tarvetta, puhui epäkunnioittavasti vaikka kuinka pitkään minusta ja minulle sekä ihmeteli, enkö ymmärtänyt swahilia enkä englantia. Hän ei tuntunut tajuavan, että en vain halunnut puhua hänelle, vaikken myöskään kääntänyt päätäni häntä kohti vaan nostin kirjaa kasvojen eteen. Tilanne helpottui hiukan, kun vastapäätä bussissa istunut henkilö huomautti ahdistelijalle, että olen naimisissa. Taikasormus siis auttoi edes vähän. Vaihdoin joka tapauksessa istumapaikkaa. En halua valehdella, mutten myöskään luopua sormuksesta, joka voi tarjota minulle edes inasen enemmän rauhaa. Pohdin, että jos joku kysyy, voin jatkossa vastata sormuksen olevan merkki itselle tehdystä lupauksesta pidättäytyä romanttisista suhteista, jotka voisivat häiritä vapaaehtoistyön tekemistä. Se ei olisi vale.

Minulle tilanne on kuitenkin hyvin väliaikainen. Haave lipusta Suomeen saattaa aiheuttaa sen, että huomiota saa enemmän, mutta paikallisten nuorten naisten saama huomiotuskin on sen kunnioittavampaa. Pyrin löytämään jonkun paikallisen nuoren naisen, joka on valmis kertomaan, miten hän on kokenut kasvamisen ympäristössä, jossa naiset nähdään hyvin pitkälle saaliina tai kauppatavarana. Apua tarjotaan mielellään, paljon ja muka auttamisen ilosta, mutta jälkikäteen joko odotetaan tai vaaditaan jotakin takaisin. Varmasti täälläkin on myös oikeasti pyyteettä auttavaisia ja rehellisiä ihmisiä. Ongelma vain on se, että heidän tunnistaminen massasta on äärimmäisen vaikeaa. En halua olla naiivi, mutta haluaisin lähteä oletuksesta: hyvää tarkoittava ihminen, kunnes toisin todistetaan. Jatkuvat pettymykset paikallisten miesten suhteen vaan tuntuvat ajavan minut ajattelemaan, että heistä välttämättä seuraa ongelmia, kunnes toiminnallaan todistavat toisin.

Jaan tämän, koska jokaisen nuoren valkoihoisen Afrikkaan matkustavan naisen olisi hyvä osata varautua myös tällaisiin tilanteisiin. Eivät ne minullekaan tulleet yllätyksenä. Kerron tästä myös siksi, että kokemukseni lisäävät motivaatiotani työskennellä paikallisten naisten oikeuksien ja turvallisuuden eteen. Koen saaneeni pintaraapaisun siitä, mitä heidän elämänsä on, eikä se ole kadehdittavaa. Naisten ja miesten molemminpuolinen kunnioitus ei toteudu suurimmassa osassa tilanteita. Haluan kuitenkin korostaa, että tämä on vain rehellinen kuvaus tunteitani tällä hetkellä. Suurin osa minua turhauttavaa käytöstä selittyy varmasti enemmän kulttuurieroilla, molemminpuolisella ymmärtämättömyydellä ja paikallisten taloudellisen tilanteen epätoivoisuudella kuin pahantahtoisuudella. Kouluissa nuorille miehille puhuneille kirkon työntekijöille on selvinnyt, että nuoret miehet saattavat todella uskoa, että tytöt pitävät kaikesta saamastaan huomiosta. Se 67. nuori mies, joka huutaa perääni torstai aamuna ei ehkä tajua, että olen jo kävellyt kaksi kilometriä msungu huudot taustamusiikkinani. Se mies, joka toivoo saavansa kauttani Suomen kansalaisuuden, tuskin varsinaisesti ajattelee, että hänestä tulisi huono aviomies, vaikka minun kriteereillä se olisikin todennäköistä.

Sitten iloisempiin aiheisiin: Uusia ystäviä

Torstaina ja perjantaina pidettiin seminaareja Kimbilion Ukumbissa. Torstaina Kilimanjaro Women Information Exchange and Consultancy Organizationin (KWIECO) työntekijä tuli kertomaan KO. järjestön turvakodista Moshissa hiippakunnan työntekijöille. Tarkoituksena oli oppia heiltä, mitä kaikkea pitäisi huomioida turvakodin auetessa. Olin tammikuussa opintoihini liittyen pyytänyt materiaaleja KWIECO:lta, joka työskentelee naisten oikeuksien hyväksi Kilimanjaron alueella, ja oli hauskaa, että Kimbilioon tuli vieraaksi sama henkilö, Angel, joka oli vastannut sähköpostiini.

Christina (kimbilion tuleva matroona), Angel ja Irja

Erityisen suuri ilon ja kiitoksenaihe oli kuitenkin perjantain osuus, jonne oli kutsuttu edustajia alueen virannomaisia, kuten poliisi (gender desk), palokunta ja terveysvirasto sekä maaherran ja kansalaisjärjestö Morogoro Paralegal Centerin edustajat. Maaherran edustaja oli seminaariin tullessaan ollut hieman epäileväinen, että mihin naisten kutsuille hänet on lähetetty, mutta puheenvuorojen aikana hän oli ymmärtänyt kuinka tärkeästä ja ainutlaatuisesta paikasta Kimbiliossa on kysymys ja seminaarin lopuksi hän puhui ylpeänä siitä, kuinka hienoa on, että meillä on Kimbilio. Perjantai aikana Kimbilio siis ikään kuin muuttui etäisestä luterilaisen hiippakunnan projektista alueen ylpeydenaiheeksi. Jos ilmapiiri pysyy tällaisena, se lupaa hyvää Kimbilion ja viranomaisten yhteistyölle.

Angel, Mama Mmari, George Pindua, maaherran viraston edustaja ja hänen vaimonsa 

Lauantai aamuna osallistuin Morogoron alueen ulkomaalaisten kristittyjen naisten rukousaamiaselle, jossa sain kuulla mielenkiintoista pohdintaa Jumalan olemuksesta, ja sen merkityksestä, millainen mielikuva meillä Hänestä on. Tutustuin uusiin ihmisiin, ja yhdessä rukoilu teki hyvää. Illalla sain myös uuden kaverin, paikallisesta opettajaopiskelijasta Leilasta, jonka kanssa juttelin yhden bussimatkan. Ehkä mennemme kahville jonain päivänä. Matkustin bussilla mennäkseni illalliselle Irjan ja Veikon kanssa Immanuelin ja Saran perheen luo. Immanuel on Kimbilion rakennusmestari ja hänen vaimonsa Sara on vaateompelija, joka tekee minulle mekon Kimbilion avajaisia varten. Ilta oli mukava, ja huomasin ilokseni pystyväni jo hieman ilmaisemaan itseäni swahiliksi. Myös illan isäntien mielestä se taisi olla hauskaa.

Sunnuntaina olin englanninkielisessä jumalanpalveluksessa, mikä tuntui siltä kuin olisi monen viikon kuivuuden jälkeen saanut juoda. Sitten minut kutsuttiin syömään lounasta amerikkalaisen lähetystyöntekijäpariskunnan kotiin, jonne tuli myös saksalainen nainen neljän lapsensa kanssa. Hieman joudun pinnistelemään pysyäkseni vakavana, kun emäntä näki kovasti vaivaa saadakseen minut uskomaan, että hänen tyttärensä on äärimmäisen ekstrovertti huolimatta siitä, että hän on valmistunut yliopistosta insinööriksi. Sinänsä vaikea uskoa, sillä minulla on vain yksi isä ja muutama kaveri, joita voisi kutsua ekstroverteiksi insinööreiksi. Joka tapauksessa lounas oli erittäin mukava, olin todella iloinen, että minut kutsuttiin mukaan, vaikka isäntä korostikin, ettei se tee minusta mitenkään erityistä. Heille nimittäin kaikki ovat tervetulleita.

Illalla vielä kokkasin kotona italialaistyylistä pastaa.  Samalla näytin, miten sen teen isäntäperheeni aputytölle Faladiyalle. Onnistuin melkein kaiken selittämään jotenkuten kielimuurista huolimatta. Isoin ongelma on se, että Faladiyalle saattoi jäädä epäselväksi, miksi munakoisoja liotetaan suolavedessä. Kitkerä ei vielä kuulu sanavarastooni, saati ”kitkeryyden pois imeminen suolaveden avulla”.


Olen kiitollinen siitä, että swahilini on edistynyt ja olen saanut tutustua uusiin ihaniin ihmisiin lähes joka päivä. Kiitän Jumalaa siitä, että kaikki asiat ovat järjestyneet huolehtimisesta huolimatta hyvin. Jos ehditte muistaa, toivon rukousta yleisesti terveyden puolesta sekä johdatusta siihen, että käyttäisin aikani viisaasti. Kimbilion viimeisten valmistelujen ja paikallisten nuorten naisten turvallisuuden puolesta ei voi rukoilla liikaa. Kiitetään siitä, että Kimbiliokin on saanut uusia ystäviä tällä viikolla.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huomenna Tansaniassa

Maasai Juristi

Tansanian turhauttavin ihminen olen ehkä minä